Rakennustietomalli Oy:n toimitusjohtajaksi Annina Lehikoinen

Rakennustietomalli Oy:n uutena toimitusjohtajana aloittaa DI-arkkitehti Annina Lehikoinen. Hän vastaa uudessa roolissa buildingSMART Finlandin verkostotoiminnasta ja tietomallinnukseen liittyvästä vakiointityöstä, joka on Rakennustietomallin toiminnan päätehtävä.

”Rakennetun ympäristön saumaton digitalisaatio hyödyttää koko yhteiskuntaa, suuntaan suurella innostuksella ja yhteistyöllä sitä kohti. Olen taustaltani yhdyskuntatekniikan DI ja kestävän kehityksen arkkitehti. Olen työskennellyt rakennetun kaupunkiympäristön parissa 14 vuotta ja rakennetun ympäristön kehittämiseen tähtäävä työ yhdessä verkostotoiminnan kanssa on mielestäni paras mahdollinen haaste”, Lehikoinen kertoo.

”Viimeiset kolme vuotta olen ollut Helsingin kaupungilla projektipäällikkönä Kruunusillat-hankkeessa, ja ohjannut siellä tietomallipohjaista suunnittelua. Tähän mennessä urani aikana kokemani kehitys on vielä pientä verrattuna siihen potentiaaliin, joka on vakiointityön mahdollistamassa digitalisaatiossa”, Lehikoinen jatkaa.

Alkuvuodesta perustettu Rakennustietomalli Oy ja keväällä käynnistetty toimitusjohtajan haku ovat osa pidempiaikaista muutosta, jolla tavoitellaan resurssien lisäämistä tietomallivakiointitoimintaan ja buildingSMART-verkoston kasvattamista.

”Anninalla on vahva tausta tietomallitoiminnasta Helsingin kaupungin palveluksesta, ja siten hänellä on erinomaiset lähtökohdat edistää tietomallitoimintaan liittyvää vakiointia koko rakennetun ympäristön alalla”, sanoo Rakennustietomalli Oy:n hallituksen puheenjohtaja Markku Hedman.

Annina aloittaa toimitusjohtajan tehtävässään 1.10.2021

Lisätietoja

Markku Hedman, Rakennustietomalli Oy hallituksen puheenjohtaja
puh. 040 7024884
email. markku.hedman@rakennustieto,fi

Annina Lehikoinen, Rakennustietomalli Oy toimitusjohtaja 1.10.2021 alkaen
email. annina.lehikoinen@gmail.com

Rakennustietomalli Oy on Rakennustietosäätiön omistama yhtiö, jonka tavoitteena on edistää tietomallinnukseen liittyvää vakiointia. Rakennustietomallin yhteydessä toimiva buildingSMART Finland on Suomen merkittävin avoin tietomallintamisen yhteistyöfoorumi. BuildingSMART Finland toimii myös osana laajaa kansainvälistä verkostoa.